Tulossa syksyllä


Syksyn uudet tietokirjat tarjoavat puntaroitua tutkimustietoa Suomen ja maailmanhistoriasta sekä lukuisista ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista.

Suomalaissotilaiden koskettavasta kirjeenvaihdosta talvi- ja jatkosodassa kuljetaan eväiden ja matkalla syömisen historiaan, pohjoisten painajaisunien pariin sekä perehdytään talouskriiseihin.

Asiantuntijat tarkastelevat maailmanpolitiikan tapahtumien taustoja, kuten Yhdysvaltain politiikkaan vaikuttaneita ihmisiä ja ajatuksia sekä itäisen Välimeren vaiheita. Hannu Juusolan legendaarinen Israelin historia saa merkittävän päivityksen uuden laitoksen myötä. Lisäksi nostetaan esiin antiikin perintöä ja tutkimusta, kriittistä talouslukutaitoa sekä ympäristökriisien torjumista ja niihin varautumista.

Mikael Pselloksen ainutlaatuinen keskiaikainen silminnäkijäkuvaus Bysantin keisarihovin elämästä julkaistaan Paavo Hohdin suomentamana. Tulevissa kirjoissa pohditaan myös mm. lukemisen muutosta, historian käyttöä suomalaisuuden rakentamisessa, psyykkistä haavoittuvuutta työelämässä sekä monia muita pinnalla olevia aiheita.

Selaa uutuusluetteloa >>


+
Tuotemuoto
+
Saatavuus
+
Tekijä
+
Kieli
+
Järjestys
+
Poista kaikki suodatukset

Loading
-31%
Terveiseni täältä jostakin — Suomalaissotilaiden kirjeenvaihto talvi- ja jatkosodassa
Taskinen, Ilari
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452855
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-31%
Mielen aikakausi — Kuinka psyykkisestä haavoittuvuudesta tuli osa työelämää?
Väänänen, Ari
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452886
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Ennakkotilattavissa. Tuote ilmestyy 22.10.2024 ja toimitetaan sen jälkeen.
-31%
Israelin historia
Juusola, Hannu
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452749
  • Kovakantinen kirja
  • Ennakkotilattavissa. Tuote ilmestyy 22.10.2024 ja toimitetaan sen jälkeen.
Uutuus
Tekstit sosiaalityössä — Asiakirjat, kirjoittaminen ja tiedonmuodostus
Kääriäinen, Aino
Gaudeamus, 2024
34,00 € (30,91 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452817
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-27%
Bysantin hovimies — Elämäni keisarivallan kulisseissa
Psellos, Mikael; Hohti, Paavo
Gaudeamus, 2024
34,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452824
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-22%
Feminismiä talouteen — Opas kriittiseen talouslukutaitoon
Ylöstalo, Hanna; Kinnunen, Heini; Lamberg, Emma; Perheentupa, Inna
Gaudeamus, 2024
32,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452909
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-31%
Ruokaa reissussa — Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiin
Kylli, Ritva
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452800
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-31%
Pohjoiset painajaiset — Pahojen unien kulttuurihistoria
Koski, Kaarina; Lamberg, Marko; Kanerva, Kirsi; Korhonen, Anu; Koski, Kaarina; Lamberg, Marko; Kanerva, Kirsi; Korhonen, Anu
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452787
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Uutuus
Kriminaalipolitiikka — Tavoitteet, keinot ja vaikutukset
Ellonen, Noora; Kivivuori, Janne; Rantaeskola, Satu; Aaltonen, Mikko; Latvala, Antti; Tyni, Sasu
Gaudeamus, 2024
36,00 € (32,73 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452695
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-22%
Laadullisen tutkimuksen ABC — Menetelmäopas opinnäytteen tekijälle
Hakala, Juha T.
Gaudeamus, 2024
32,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452718
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-27%
Antiikki ja me — Miksi antiikintutkimusta tarvitaan
Ahonen, Marke; Perälä, Mika; Vuolanto, Ville
Gaudeamus, 2024
34,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452671
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-22%
Miksi lakkasimme lukemasta? — Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta
Heikkilä, Riie
Gaudeamus, 2024
32,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452732
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-31%
Uskonto mielessä — Psykologisia näkökulmia uskonnollisuuteen ja henkisyyteen
Pauha, Teemu; Haimila, Roosa
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452831
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Tulossa
Vuorovaikutus työelämässä — Kuinka edistää yhteistyötaitoja
Kekoni, Taru; Mönkkönen, Kaarina; Hyvärinen, Marja-Leena; Pakarinen, Eine
Gaudeamus, 2024
34,00 € (30,91 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452763
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Ennakkotilattavissa. Tuote ilmestyy 6.11.2024 ja toimitetaan sen jälkeen.
Tulossa
Mitä ilmasto muuttaa? — Elämää lämpenevässä maailmassa
Tiedekulmapokkari
Gaudeamus, 2024
12,00 € (10,91 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452862
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Ennakkotilattavissa. Tuote ilmestyy 21.10.2024 ja toimitetaan sen jälkeen.
-31%
Ankarat ajat — Suomalaisten talouskriisien pitkä historia
Eloranta, Jari; Uusitalo, Roope
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452701
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Tulossa
Tiede ja tunteet — Tutkimustyön arki ja arvot kilpailuyliopistossa
Ylijoki, Oili-Helena; Hokka, Johanna; Kurtti, Elisa; Olsson, Pia; Suopajärvi, Tiina
Gaudeamus, 2024
34,00 € (30,91 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452893
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Ennakkotilattavissa. Tuote ilmestyy 31.10.2024 ja toimitetaan sen jälkeen.
-27%
Kreikka, Turkki ja jaettu Kypros — Itäisen Välimeren jännitteinen historia
Alaranta, Toni
Gaudeamus, 2024
34,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452688
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-31%
Arvojen yhteisö — Näkökulmia Euroopan unionin perusarvoihin
Tuominen, Hanna
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452879
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Ennakkotilattavissa. Tuote ilmestyy 21.10.2024 ja toimitetaan sen jälkeen.
-31%
Aatteiden Yhdysvallat — Politiikan suunnannäyttäjiä 1800-luvun lopulta Trumpin aikaan
Kantola, Markus
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452756
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-27%
Kärsimys elämänkulussa — Sosiokulttuurinen näkökulma
Kuusela, Pekka; Pirskanen, Henna; Saastamoinen, Mikko
Gaudeamus, 2024
34,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452794
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
-31%
Kertomuksia kansakunnasta — Suomi ja suomalaisuus muuttuvassa historiakulttuurissa
Kortti, Jukka; Viita-aho, Mari; Mähkä, Rami; Marti, Aleksi
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452770
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Tulossa
Media alustojen ajassa
Sirkkunen, Esa; Neuvonen, Riku; työryhmä
Gaudeamus, 2024
36,00 € (32,73 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452848
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Ennakkotilattavissa. Tuote ilmestyy 15.11.2024 ja toimitetaan sen jälkeen.
-31%
The Avenues to Sustainability — Key Lessons from Sustainability Science
Halonen, Tarja; Korhonen-Kurki, Kaisa; Niemelä, Jari; Pietikäinen, Janna; Lintuvaara, Suvi
Gaudeamus, 2024
36,00 € 24,90 € (22,64 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789523452725
  • Pehmeäkantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää