Pääsisältö

Suuret kysymykset


Demokratian tulevaisuus, ilmastonmuutos, muuttuva työ, globaalit konfliktit, Suomen suunta…

Nykymaailma muodostaa yhä monimutkaisemman ihmisten ja ympäristön verkoston, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Elämää Suomessa ja maailmalla koskettavat ja ohjailevat monet globaalit ilmiöt ja virtaukset, joiden vaikutukset näkyvät niin arjessa kuin median uutisoinnissakin. Yhteistä näille ilmiöille on niiden monimutkaisuus, moniulotteisuus ja keskinäinen yhteenliittyvyys. Kokonaisvaltaisen kuvan saamiseksi niitä pitää tarkastella monen tieteenalan näkökulmasta.

Suuret kysymykset -osiomme vastaa tähän esittelemällä Gaudeamuksen kirjallisuutta erilaisia maailmanlaajuisia ilmiöitä ja ajankohtaisia kehityskulkuja vasten. Teemoista kiinnostuneet lukijat löytävät siten kätevästi yhdestä paikasta teoksemme, joissa suuria kysymyksiä ja niiden taustoja tarkastellaan esimerkiksi historian, talouden, filosofian, ympäristötutkimuksen tai muun alan kautta.

Näin lukija voi syventyä kaikkia meitä koskettaviin aiheisiin monista punnitusta näkövinkkelistä ja saa myös nopeammin kuvan siitä, millaisiin kysymyksiin teokset ja tutkijoiden työ kytkeytyvät. Monet nimekkeistämme ovat myös laaja-alaisia ja liittyvät useampaan ajankohtaiseen ja maailmaa muuttavaan teemaan.

Pidä silmällä päivittyviä kirjalistoja sekä tarjouksia ajankohtaisista teoksista!

Tuotehaku
Suodata
Hakutuloksia 136 kpl. Voit rajata hakutulosta suodata ja järjestä -valikosta.

Länsimaisuuden historia

Lännen noususta maailmanjärjestyksen muutokseen

Korpela, Jukka

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €
Tarjous -85%

Pandemian jäljet

Matkalla muuttuvassa Euroopassa

Lankinen, Jussi

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 33,00 €
Tarjous -85%

Kulkemattomat polut

Mahdollinen Suomen historia

Villstrand, Nils Erik; Karonen, Petri

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 33,00 €
Tarjous -71%

Työttömyys sattuu

Arjen kamppailuja työllistämistoimien rattaissa

Näre, Sari; Näre, Lena

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 35,00 €
Tarjous -86%

Elämän verkko

Luonnon monimuotoisuutta edistämässä

Mattila, Hanna

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 35,00 €
Tarjous -70%

Aika haastaa humanistit

Puheenvuoroja humanistisen tutkimuksen puolesta

Heikkilä, Tuomas; Niiniluoto, Ilkka

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 33,00 €
Tarjous -73%

Vaurastumisen vuodet

Suomen taloushistoria teollistumisen jälkeen

Laine, Jaana; Fellman, Susanna; Hannikainen, Matti; Ojala, Jari

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 37,00 €
Tarjous -85%

Koneet, joilla pelastamme planeetan

Älyteknologialla ilmastonmuutosta vastaan

Wahlström, Mikael

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 33,00 €
Tarjous -86%

Huono johtaminen

Tuhon tieltä toimivaan työyhteisöön

Juuti, Pauli

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 36,00 €
Tarjous -73%

Parempaa päihdepolitiikkaa

Rangaistuksista hoidon poluille

Nuotio, Kimmo; Simojoki, Kaarlo; Yli-Hemminki, Esko

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 37,00 €
Tarjous -86%

Uraopas

Työelämän lyhyt oppimäärä

Kattelus, Ritva; Jokinen, Tom

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 35,00 €

Politiikka

Aristoteles

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 29,00 €
Tarjous -71%

Sotilaan päiväkirja

Kuinka rauhanturvaaminen muuttui kriisinhallinnaksi

Käihkö, Ilmari

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 35,00 €
Tarjous -86%

Jakautunut kansakunta

Yhdysvaltojen poliittinen historia Richard Nixonista Barack Obamaan

Kantola, Markus

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 37,00 €
Tarjous -77%

Kaikki vapaudesta

Enqvist, Kari; Hetemäki, Ilari; Tiilikainen,Teija

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 22,00 €
Tarjous -86%

Yksinäisten Suomi

Saari, Juho

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 37,00 €
Tarjous -85%

Demokratian karikot

Itäinen Eurooppa suuntaa etsimässä

Miklossy, Katalin; Nikula, Jouko

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 33,00 €
Tarjous -71%

Planeetan kokoinen arki

Askelia kestävämpään politiikkaan

Laakso, Senja; Aro, Riikka

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 35,00 €
Tarjous -70%

Saadaan vähän kamaa

Suomen ensimmäinen huumeaalto ja hoidon pioneerit

Parhi, Katariina

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 33,00 €
Tarjous -86%

Jälleenrakentajien lapset

Sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin

Malinen, Antti; Tamminen, Tuomo

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 37,00 €
Tarjous -86%

Kahdeksan kuplan Suomi

Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat

Kantola, Anu

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 35,00 €
Tarjous -86%

Blairista Brexitiin

Britannian tie Euroopan laidalle

Kantola, Markus

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 35,00 €
Tarjous -70%

Ilmasto-oivalluksia

Kuinka ihmismielen supervoimat valjastetaan planeetan parhaaksi

Hulkkonen, Mira

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 33,00 €
Tarjous -85%

Kilpailuvaltion kyydissä

Suomen hyvinvointimallin tulevaisuus

Kananen, Johannes

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 33,00 €

Hyvinvointivaltion varjoissa

Muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen

Ervasti, Kaijus; Obstbaum, Yaira; Lindgren, Minna

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 36,00 €
Tarjous -83%

Venäjän palatseissa ja kaduilla

Kivinen, Markku; Vähäkylä, Leena

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 30,00 €
Tarjous -71%

Venäjä, energiavalta

Öljykulttuuri kohtaa ilmastonmuutoksen

Tynkkynen, Veli-Pekka

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 35,00 €
Tarjous -86%

Oma paikka haussa

Maahanmuuttotaustaiset nuoret ja koulutus

Jahnukainen, Markku; Kalalahti, Mira; Kivirauma, Joel

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 35,00 €

Yrityksen kirjanpito

Liiketapahtumista tilinpäätökseen. Seitsemäs, uudistettu laitos

Ihantola, Eeva-Mari; Leppänen, Pasi

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 39,00 €
Tarjous -87%

Toimihenkilöt neuvottelupöydässä

Järjestöt työmarkkinoiden taitekohdissa 1945–2015

Levä, Ilkka

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 38,00 €
Tarjous -83%

Onnellisuuspaineen alla

Kun onnesta tuli pakko

Suojanen, Ilona

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 30,00 €
Tarjous -87%

Koronapandemia, työ ja yhteiskunta

Muuttuiko Suomi?

Mäkikangas, Anne; Pyöriä, Pasi

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 38,00 €

Turkin historia

Atatürkista Erdoğaniin

Alaranta, Toni

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 33,00 €
Tarjous -85%

Virus, joka pysäytti maailman

Koronapandemian syyt, seuraukset ja opetukset

Vuento, Matti

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 33,00 €

Puiden asukkaat

Suomen puiden seuralaislajit

Keto-Tokoi, Petri; Siitonen, Juha

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 39,00 €

Terve elämä!

Näin voimme paremmin tulevaisuudessa

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 12,00 €
Tarjous -85%

Minne menet ihminen?

Mitä jokaisen tulisi tietää väestöilmiöistä

Säävälä, Minna

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 33,00 €

Tasa-arvopolitiikan suunnanmuutoksia

Talouskriisistä tasa-arvon kriiseihin

Kantola, Johanna; Koskinen Sandberg, Paula; Ylöstalo, Hanna

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 35,00 €

Terveyssosiologian linjoja

Karvonen, Sakari; Kestilä, Laura; Mäki-Opas, Tomi

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Mielen aikakausi

Kuinka psyykkisestä haavoittuvuudesta tuli osa työelämää?

Väänänen, Ari

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Raskas perintö

Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa

Saari, Juho; Eskelinen, Niko; Björklund, Liisa

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 35,00 €

Uskonnot kohtaavat

Mahdollisuus parempaan maailmaan?

Heikka, Mikko

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 35,00 €

Johtaminen kompleksisessa maailmassa

Viisautta pirullisten ongelmien kohtaamiseen

Vartiainen, Pirkko; Raisio, Harri

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 38,00 €

Johtamisopit Suomessa

Taylorismista innovaatioteorioihin

Seeck, Hannele

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Israelin historia

Juusola, Hannu

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €
Tarjous -86%

Hoivan arvoiset

Vaiva yhteiskunnan ytimessä

Hoppania, Hanna-Kaisa; Karsio, Olli; Näre, Lena; Olakivi, Antero; Sointu, Liina; Vaittinen, Tiina; Zechner, Minna

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 35,00 €

Kipeät sielut

Hulluuden historia Suomessa

Pietikäinen, Petteri

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 35,00 €

Kuinka ajatukset syntyvät

Aivotutkimuksen ajankohtaisia kysymyksiä

Paavilainen, Petri

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 35,00 €

Talous ja yhteiskuntateoria III

Kohti uutta poliittista taloutta

Heiskala, Risto; Virtanen, Akseli

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Meren aarteet

Löytöretki Suomen vedenalaiseen meriluontoon

Viitasalo, Markku; Kostamo, Kirsi; Hallanaro, Eeva-Liisa; Viljanmaa, Wilma; Kiviluoto, Suvi; Ekebom, Jan; Blankett, Penina

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 45,00 €

Rasismi, valta ja vastarinta

Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa

Keskinen, Suvi; Seikkula, Minna; Mkwesha, Faith

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 35,00 €
Tarjous -71%

Eläimellistä parinvalintaa

Seksi ja perhe-elämä eläinten maailmassa

Tuomainen, Ulla

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 35,00 €

Hulluuden historia

Pietikäinen, Petteri

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 20,00 €

Feminismiä talouteen

Opas kriittiseen talouslukutaitoon

Ylöstalo, Hanna; Kinnunen, Heini; Lamberg, Emma; Perheentupa, Inna

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 33,00 €

Yhdessä päätetty

Kohti tasa-arvoista vuorovaikutusta ja osallistumista

Stevanovic, Melisa

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €
Tarjous -83%

Ihmisiä nautintojen ajassa

Kuinka käsitykset seksuaalisuudesta muuttuvat?

Haataja, Marika

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 30,00 €
Tarjous -86%

Rauhankone

Tekoälytutkijan testamentti

Honkela, Timo

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 35,00 €

Kieli, hyvinvointi ja haavoittuvuus

Kohti kielellistä osallisuutta

Paananen, Jenny; Lindeman, Meri; Lindholm, Camilla; Luodonpää-Manni, Milla

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 36,00 €

Kriminologia

Rikollisuus ja kontrolli muuttuvassa yhteiskunnassa

Kivivuori, Janne; Aaltonen, Mikko; Näsi, Matti; Suonpää, Karoliina; Danielsson, Petri

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 38,00 €

Ihmiskone töissä

Sotienjälkeinen Suomi tehokkuutta tavoittelemassa

Mannevuo, Mona

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 33,00 €
Tarjous -85%

Yhdessä perheen kanssa

Perheiden ja terveydenhuollon kohtaamisia

Harju, Eeva; Palonen, Mira; Sarell, Nina

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 33,00 €
Tarjous -85%

Mediapoliitikko

Isotalus, Pekka

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 33,00 €
Tarjous -82%

Oppimisen tulevaisuus

Savolainen, Hannu; Vilkko, Risto; Vähäkylä, Leena

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 28,00 €

Hyvinvoinnin historiaa

Ajankuvia Suomesta

Karisto, Antti; Simpura, Jussi

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 34,00 €

Terveempi maailma

Kuinka vastaamme globaaleihin terveysuhkiin?

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 12,00 €

Virukset

Näkymättömät viholliset

Vuento, Matti

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 13,00 €

Sairastunut mieli

Kuinka sen kanssa voi elää ja selviytyä

Vähäkylä, Leena

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 33,00 €

Ihmismielen sosiaalisuus

Gronow, Antti; Kaidesoja, Tuukka

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €
Tarjous -86%

Jättiläisen askeleet

Matka Kiinan talouteen

Eronen, Eeva

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 35,00 €
Tarjous -86%

Uusiin sfääreihin

Suomalaisen ilmakehätutkimuksen tie huipulle

Allo, Mai

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 35,00 €

Hoivan pimeä puoli

Sihto, Tiina; Vasara, Paula

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Epävarmuuksien aika

Kuinka Venäjän hyökkäyssota muuttaa maailmaa?

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 12,00 €
Tarjous -67%

Bakteerien planeetta

Vuento, Matti

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 30,00 €
Tarjous -85%

Ääniä sodasta

Syyrian tie vallankumouksesta suursotaan

Jokinen, Saana-Maria

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 33,00 €

Väsymyksen aika

Hermovoimattomuudesta aivosumuun

Mannevuo, Mona

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 33,00 €

Ankarat ajat

Suomalaisten talouskriisien pitkä historia

Eloranta, Jari; Uusitalo, Roope

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €
Tarjous -86%

Onnellinen turvallisuus

Turvallista arkea etsimässä

Suojanen, Ilona

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 5,00 € Hinta aiemmin 35,00 €

Riippuvuus perheessä

Järvinen-Tassopoulos, Johanna; Pirskanen, Henna

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Arvojen yhteisö

Näkökulmia Euroopan unionin perusarvoihin

Tuominen, Hanna

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Kehityksen tutkimus

Johdatus perusteisiin

Koponen, Juhani; Lanki, Jari; Sato, Mariko; Kervinen, Anna

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 39,00 €

Aikuissosiaalityö

Tieto, käytäntö ja vaikuttavuus

Matthies, Aila-Leena; Svenlin, Anu-Riina; Turtiainen, Kati

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Jymäyttämisen taito

Strategiaoppeja muinaisesta Kiinasta

Nojonen, Matti

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Uuden aikakauden kynnyksellä

Elämä varhaismodernissa Euroopassa

Heikkinen, Antero

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 38,00 €

Työnohjaus ja coaching

Tukea työssä onnistumiseen

Kupias, Päivi

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Kestävyyden avaimet

Kestävyystieteen keinoin ihmisen ja luonnon yhteiseloon

Halonen, Tarja; Korhonen-Kurki, Kaisa; Niemelä, Jari; Pietikäinen, Janna

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Ukraina on meidän!

Kirkot ja politiikka Ukrainan ja Venäjän suhteissa

Hurskainen, Heta; Laitila, Teuvo

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 37,00 €

Ratkaiseva humanisti

Kaksitoista innostavaa tarinaa työelämästä

Aarikka, Lotta; Alvesalo, Piia

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 30,00 €
Tarjous -74%

Työ elää

Murroksia, trendejä ja muutoksen suuntia Suomessa

Koivunen, Tuija; Sippola, Markku; Melin, Harri

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 10,00 € Hinta aiemmin 39,00 €

Kaikkien oikeus liikkua

Kohti sukupuoli- ja kehotietoista liikuntakulttuuria

Lidman, Satu

Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hinta nyt 35,00 €