Tulossa syksyllä
Syksyn uudet tietokirjat tarjoavat puntaroitua tutkimustietoa Suomen ja maailmanhistoriasta sekä lukuisista ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista.
Suomalaissotilaiden koskettavasta kirjeenvaihdosta talvi- ja jatkosodassa kuljetaan eväiden ja matkalla syömisen historiaan, pohjoisten painajaisunien pariin sekä perehdytään talouskriiseihin.
Asiantuntijat tarkastelevat maailmanpolitiikan tapahtumien taustoja, kuten Yhdysvaltain politiikkaan vaikuttaneita ihmisiä ja ajatuksia sekä itäisen Välimeren vaiheita. Hannu Juusolan legendaarinen Israelin historia saa merkittävän päivityksen uuden laitoksen myötä. Lisäksi nostetaan esiin antiikin perintöä ja tutkimusta, kriittistä talouslukutaitoa sekä ympäristökriisien torjumista ja niihin varautumista.
Mikael Pselloksen ainutlaatuinen keskiaikainen silminnäkijäkuvaus Bysantin keisarihovin elämästä julkaistaan Paavo Hohdin suomentamana. Tulevissa kirjoissa pohditaan myös mm. lukemisen muutosta, historian käyttöä suomalaisuuden rakentamisessa, psyykkistä haavoittuvuutta työelämässä sekä monia muita pinnalla olevia aiheita.
Selaa uutuusluetteloa >>
Ankarat ajat — Suomalaisten talouskriisien pitkä historiaEloranta, Jari; Uusitalo, RoopeGaudeamus, 2024 Hinta nyt 37,00 € Arvonlisäveroton hinta (32,46 € alv 0 %)
|
Antiikki ja me — Miksi antiikintutkimusta tarvitaanAhonen, Marke; Perälä, Mika; Vuolanto, VilleGaudeamus, 2024 Aiempi hinta 35,00 € Hinta nyt 24,90 € Arvonlisäveroton hinta (21,84 € alv 0 %)
|
Israelin historiaJuusola, HannuGaudeamus, 2024 Aiempi hinta 37,00 € Hinta nyt 26,90 € Arvonlisäveroton hinta (23,60 € alv 0 %)
|
Bysantin hovimies — Elämäni keisarivallan kulisseissaPsellos, Mikael; Hohti, PaavoGaudeamus, 2024 Hinta nyt 35,00 € Arvonlisäveroton hinta (30,70 € alv 0 %)
|
Miksi lakkasimme lukemasta? — Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksestaHeikkilä, RiieGaudeamus, 2024 Hinta nyt 33,00 € Arvonlisäveroton hinta (28,95 € alv 0 %)
|
Vuorovaikutus työelämässä — Kuinka edistää yhteistyötaitojaKekoni, Taru; Mönkkönen, Kaarina; Hyvärinen, Marja-Leena; Pakarinen, EineGaudeamus, 2024 Hinta nyt 35,00 € Arvonlisäveroton hinta (30,70 € alv 0 %)
|
Laadullisen tutkimuksen ABC — Menetelmäopas opinnäytteen tekijälleHakala, Juha T.Gaudeamus, 2024 Hinta nyt 33,00 € Arvonlisäveroton hinta (28,95 € alv 0 %)
|
Kriminaalipolitiikka — Tavoitteet, keinot ja vaikutuksetEllonen, Noora; Kivivuori, Janne; Rantaeskola, Satu; Aaltonen, Mikko; Latvala, Antti; Tyni, SasuGaudeamus, 2024 Hinta nyt 37,00 € Arvonlisäveroton hinta (32,46 € alv 0 %)
|
Pohjoiset painajaiset — Pahojen unien kulttuurihistoriaKoski, Kaarina; Lamberg, Marko; Kanerva, Kirsi; Korhonen, Anu; Koski, Kaarina; Lamberg, Marko; Kanerva, Kirsi; Korhonen, AnuGaudeamus, 2024 Aiempi hinta 37,00 € Hinta nyt 24,90 € Arvonlisäveroton hinta (21,84 € alv 0 %)
|
Ruokaa reissussa — Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiinKylli, RitvaGaudeamus, 2024 Aiempi hinta 37,00 € Hinta nyt 22,90 € Arvonlisäveroton hinta (20,09 € alv 0 %)
|
Mielen aikakausi — Kuinka psyykkisestä haavoittuvuudesta tuli osa työelämää?Väänänen, AriGaudeamus, 2024 Hinta nyt 37,00 € Arvonlisäveroton hinta (32,46 € alv 0 %)
|
Tiede ja tunteet — Tutkimustyön arki ja arvot kilpailuyliopistossaYlijoki, Oili-Helena; Hokka, Johanna; Kurtti, Elisa; Olsson, Pia; Suopajärvi, TiinaGaudeamus, 2024 Hinta nyt 35,00 € Arvonlisäveroton hinta (30,70 € alv 0 %)
|
Mitä ilmasto muuttaa? — Elämää lämpenevässä maailmassaTiedekulmapokkariGaudeamus, 2024 Hinta nyt 12,00 € Arvonlisäveroton hinta (10,53 € alv 0 %)
|
Kreikka, Turkki ja jaettu Kypros — Itäisen Välimeren jännitteinen historiaAlaranta, ToniGaudeamus, 2024 Aiempi hinta 35,00 € Hinta nyt 24,90 € Arvonlisäveroton hinta (21,84 € alv 0 %)
|
Uskonto mielessä — Psykologisia näkökulmia uskonnollisuuteen ja henkisyyteenPauha, Teemu; Haimila, RoosaGaudeamus, 2024 Hinta nyt 37,00 € Arvonlisäveroton hinta (32,46 € alv 0 %)
|
Kärsimys elämänkulussa — Sosiokulttuurinen näkökulmaKuusela, Pekka; Pirskanen, Henna; Saastamoinen, MikkoGaudeamus, 2024 Hinta nyt 35,00 € Arvonlisäveroton hinta (30,70 € alv 0 %)
|
Aatteiden Yhdysvallat — Politiikan suunnannäyttäjiä 1800-luvun lopulta Trumpin aikaanKantola, MarkusGaudeamus, 2024 Aiempi hinta 37,00 € Hinta nyt 19,90 € Arvonlisäveroton hinta (17,46 € alv 0 %)
|
Feminismiä talouteen — Opas kriittiseen talouslukutaitoonYlöstalo, Hanna; Kinnunen, Heini; Lamberg, Emma; Perheentupa, InnaGaudeamus, 2024 Hinta nyt 33,00 € Arvonlisäveroton hinta (28,95 € alv 0 %)
|
Media alustojen ajassaSirkkunen, Esa; Neuvonen, Riku; TyöryhmäGaudeamus, 2024 Hinta nyt 37,00 € Arvonlisäveroton hinta (32,46 € alv 0 %)
|
Kertomuksia kansakunnasta — Suomi ja suomalaisuus muuttuvassa historiakulttuurissaKortti, Jukka; Viita-aho, Mari; Mähkä, Rami; Marti, AleksiGaudeamus, 2024 Aiempi hinta 37,00 € Hinta nyt 22,90 € Arvonlisäveroton hinta (20,09 € alv 0 %)
|
Tekstit sosiaalityössä — Asiakirjat, kirjoittaminen ja tiedonmuodostusKääriäinen, AinoGaudeamus, 2024 Hinta nyt 35,00 € Arvonlisäveroton hinta (30,70 € alv 0 %)
|
Terveiseni täältä jostakin — Suomalaissotilaiden kirjeenvaihto talvi- ja jatkosodassaTaskinen, IlariGaudeamus, 2024 Aiempi hinta 37,00 € Hinta nyt 22,90 € Arvonlisäveroton hinta (20,09 € alv 0 %)
|
Arvojen yhteisö — Näkökulmia Euroopan unionin perusarvoihinTuominen, HannaGaudeamus, 2024 Hinta nyt 37,00 € Arvonlisäveroton hinta (32,46 € alv 0 %)
|
The Avenues to Sustainability — Key Lessons from Sustainability ScienceHalonen, Tarja; Korhonen-Kurki, Kaisa; Niemelä, Jari; Pietikäinen, Janna; Lintuvaara, SuviGaudeamus, 2024 Hinta nyt 37,00 € Arvonlisäveroton hinta (32,46 € alv 0 %)
|