Pääsisältö

Suominen, Jaakko

Pajatsosta pöytätennikseen — Sotienvälisen Suomen pelit ja pelikulttuuri

Pajatsosta pöytätennikseen

Sotienvälisen Suomen pelit ja pelikulttuuri

Hinta nyt35,00 €
(30,84 € alv 0 %)

Kuvaus

Muistatko Suomen ensimmäisen jojovillityksen? Tuskin, sillä se koettiin jo vuonna 1932. Muita ajan pelisuosikkeja olivat esimerkiksi Fortuna ja Korona, jonka suomenmestaruudestakin kisailtiin 1920-luvun lopun Helsingissä. Itsenäisyyden ajan alun Suomessa julkaistiin myös lautapeliuutuuksia, joista osa käsitteli ajankohtaisia ilmiöitä varsin suorasukaisesti, kuten lapuanliikkeen talonpoikaismarssia kuvannut Lapuanpeli.

Pajatsosta pöytätennikseen kertoo, millaisia pelejä Suomessa pelattiin, valmistettiin ja markkinoitiin sisällissodan ja talvisodan välisenä aikana (1918-1939). Mukana on pöytätenniksen ja jojon kaltaisia kisailuvälineitä, erilaisia lauta- ja korttipelejä sekä raha-automaattipelejä. Teos osoittaa, että suomalainen, kansainvälisesti suuntautunut peliteollisuus ei suinkaan ole vain digiajan ilmiö. Se pureutuu myös peleistä käytyyn julkiseen keskusteluun ja pelaamisen merkitykseen menneinä vuosikymmeninä.

Teos avaa tuoreen näkymän sotienvälisen Suomen historiaan. Samalla se auttaa ymmärtämään pelaamista ja pelejä osana kulttuuriamme.

Muut formaatit tai variantit

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Pajatsosta pöytätennikseen — Sotienvälisen Suomen pelit ja pelikulttuuri
Tekijät
Suominen, Jaakko (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789523452459
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
27.9.2023

Kustantaja
Gaudeamus
Painos
2023
Julkaisuvuosi
2023
Kieli
suomi
Sivumäärä
320
Tuoteryhmät
Kielet ja kulttuuri
Kirjastoluokka
92.72 Suomen historia v. 1921-1938
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
pelit, lautapelit, korttipelit, rahapelit, peliautomaatit, maailmansotien välinen aika, pelaaminen, julkinen keskustelu, pelikulttuuri, peliteollisuus, yritykset, kulttuurihistoria, historia

Katso myös näitä tuotteita