Pääsisältö
Pohjoiset painajaiset
Pohjoiset painajaiset

Koski, Kaarina, Lamberg, Marko, Kanerva, Kirsi, Korhonen, Anu

Pohjoiset painajaiset — Pahojen unien kulttuurihistoria

Pohjoiset painajaiset

Pahojen unien kulttuurihistoria

Hinta nyt24,00 €
(21,15 € alv 0 %)

Kuvaus

Suomalaisessa kansanperinteessä painajaisella tarkoitettiin nukkujan päälle hyökkäävää olentoa, joka salpasi uhriltaan hengen. Painajaisen taustalla oli jokin pahantahtoinen toimija, kuten kateellinen naapuri tai loukattu vainaja, joka kulki öisin vahingoittamassa ihmisiä ja eläimiä. 1600-luvulla painajaisista kiinnostui myös oikeuslaitos, sillä ne liitettiin noituuteen.

Pohjoiset painajaiset valottaa suomalaisten pahojen unien kiehtovaa kulttuurihistoriaa 600 vuoden ajalta ja nostaa esiin unien yhteyden oman aikansa tapahtumiin. Suomalaisia ovat öisin piinanneet arkisten huolien lisäksi niin helvetin näyt, sotien muistot ja pelko kuin Kyllikki Saaren ratkaisematon murhakin.

Painajaiskuvauksilla on myös poliittinen puolensa: niitä on hyödynnetty opettavaisissa kertomuksissa, joilla on pidetty kansaa kurissa ja nuhteessa. Kuvaukset öisistä kauhuista ovat löytäneet tiensä taiteeseen ja populaarikulttuuriin - ja siten yhä uusien sukupolvien uniin.

Muut formaatit tai variantit

Äänikirja, 2024
MP3
26,00 €

Kovakantinen kirja, 2024
Suojapaperi
19,90 €

Määrä

Lukumäärä

E-kirja, EPUB
Heti ladattavissa

Nimeke Pohjoiset painajaiset — Pahojen unien kulttuurihistoria
Tekijät Koski, Kaarina (Toimittaja)
Lamberg, Marko (Toimittaja)
Kanerva, Kirsi (Toimittaja)
Korhonen, Anu (Toimittaja)
Tuotetunnus 9789523454682
Tuotemuoto E-kirja, EPUB
Ilmestymispäivä 25.9.2024

Kustantaja Gaudeamus
Painos 2024
Julkaisuvuosi 2024
Kieli suomi
Tiedostoformaatti EPUB
Suojaustapa Vesileima
Sivumäärä 443
Tuoteryhmät E-kirjat
Kirjastoluokka 92 SUOMEN HISTORIA

Lukemisen keinot

  • Ei tietoa siitä, voiko ulkoasua mukauttaa
  • Ei kokonaan luettavissa ruudunlukuohjelmalla tai pistenäytöllä
  • Ei tietoa äänitteistä

Vaaratekijät

  • Ei vaaratekijöitä

Katso myös näitä tuotteita