Pääsisältö
Merenkulun logistiikka
Merenkulun logistiikka
Tapaninen, Ulla

Merenkulun logistiikka

Merenkulun logistiikka

Hinta nyt26,00 €
(22,91 € alv 0 %)

Kuvaus

Miksi suomalaisissa laivoissa kulkee perävaunuja Saksaan ilman kuljettajaa, kun Ruotsiin ja Viroon mennään kuljettajan kanssa? Miksi laivoilla on kiire, jos tuotteet makaavat päiväkausia varastoissa? Kannattaako aina liikennöidä mahdollisimman nopeasti?

Merenkulun logistiikka selvittää, mitkä asiat vaikuttavat merikuljetusten suunnitteluun ja logististen ketjujen toimimiseen saumattomasti. Merenkulku on erittäin kilpailtu ala, ja kustannusten minimoimisen lisäksi menestymiseen vaikuttavat kuljetuksen luotettavuus ja toiminnan turvallisuus.
Teoksessa tarkastellaan, mistä varustamon taloudellinen toiminta muodostuu ja miten siitä saadaan kannattavaa pitkällä aikavälillä. Painopiste on Itämerellä ja Suomen liikenteessä, jossa on yhä enemmän otettava huomioon myös ympäristön ja yhteiskuntavastuun vaatimukset.

Teos soveltuu paitsi alan opintoihin ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa myös kaikille satamissa, varustamoissa ja merenkulkualalla työskenteleville. Uudessa laitoksessa on päivitetty erityisesti merenkulun ympäristönäkökulmia ja digitalisaation vaikutuksia merenkulkuun. Toinen, uudistettu laitos.

Muut formaatit tai variantit

Pehmeäkantinen kirja, 2019

39,00 €

Määrä

Lukumäärä

E-kirja, EPUB, Reflowable / Mukautuva sivutus
Heti ladattavissa

Nimeke Merenkulun logistiikka
Tekijät Tapaninen, Ulla (Kirjoittaja)
Tuotetunnus 9789516724440
Tuotemuoto E-kirja, EPUB, Reflowable / Mukautuva sivutus
Ilmestymispäivä 12.7.2019

Kustantaja Otatieto
Painos 2. painos, 2019
Julkaisuvuosi 2019
Kieli suomi
Tiedostoformaatti EPUB
Suojaustapa Vesileima
Sivumäärä 157
Tuoteryhmät E-kirjat
Otatiedon e-kirjat
Kirjastoluokka K69.63 Vesiliikenne
Avainsanat globalisaatio, kauppamerenkulku, kuljetus, logistiikka, merenkulku, merikuljetus, meriliikenne, tiedonkulku, turvallisuus, ympäristövastuu

Lukemisen keinot

  • Ei tietoa siitä, voiko ulkoasua mukauttaa
  • Ei kokonaan luettavissa ruudunlukuohjelmalla tai pistenäytöllä
  • Ei tietoa äänitteistä

Vaaratekijät

  • Ei vaaratekijöitä
  • Vedotaan poikkeukseen saavutettavuusvaatimuksissa

Katso myös näitä tuotteita