Pääsisältö
Kallio, Jyrki

Mengzi — Veljellisyyden tie

Mengzi

Veljellisyyden tie

Hinta nyt20,00 €
(17,62 € alv 0 %)

Kuvaus

Neljännellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua elänyt Mengzi oli yksi Kiinan tunnetuimmista ajattelijoista, Mestari Kongin (Kungfutsen) tärkein seuraaja ja kungfutselaisuuden merkittävä kehittäjä. Mengziläisen perinteen tärkein käsite on veljellisyys, ren. Se edellyttää toverillista suhtautumista lähimmäisiin, erityisesti sukulaisiin ja muihin oman yhteisön jäseniin.

Mengzi - Veljellisyyden tie sisältää uuden, kriittisen suomennoksen Mengzin ajatuksia koonneesta ja tämän mukaan nimetystä Mengzistä, kaikkien kiinalaisten tuntemasta klassikkoteoksesta. Mengzin valtio-oppi on vuosisatoja ohjannut yhteiskuntakriittistä keskustelua. Hän esimerkiksi opetti, että kansa on tärkeämpi kuin valtio tai hallitsija ja että on oikeutettua vaihtaa veljellisyyden vastaisesti toimiva johtaja.

Mengzi teoksena on myös Kiinan muinaisen historian runsaudensarvi, joka sisältää tarkkoja kuvauksia oman aikansa yhteiskunnallisista oloista. Mengzin terävät huomiot esimerkiksi ihmisten tekopyhyydestä ja oman edun tavoittelusta ovat ajattomia ja yleisinhimillisiä. 1390-luvulla teos määrättiin sensuroitavaksi, sillä Mengzin näkemykset kansan ja hallitsijan suhteesta olivat keisarille liikaa. Nykyään teokseen ovat nojautuneet sekä kansanvaltaisuuden kannattajat että ne, joiden mukaan demokratia ei sovi Kiinaan.

Muut formaatit tai variantit

Määrä

Lukumäärä
E-kirja, EPUB
Heti ladattavissa

Nimeke
Mengzi — Veljellisyyden tie
Tekijät
Kallio, Jyrki (Toimittaja)
Kallio, Jyrki (Kääntäjä)
Tuotetunnus
9789523456082
Tuotemuoto
E-kirja, EPUB
Ilmestymispäivä
10.2.2020

Kustantaja
Gaudeamus
Painos
2020
Julkaisuvuosi
2020
Kieli
kiina, suomi
Tiedostoformaatti
EPUB
Suojaustapa
Vesileima
Sivumäärä
392
Tuoteryhmät
E-kirjat
Kirjastoluokka
11.9 Itämainen filosofia
Avainsanat
kungfutselaisuus, itämainen filosofia, Kiina, Itä-Aasia

Lukemisen keinot

  • Ei tietoa siitä, voiko ulkoasua mukauttaa
  • Ei kokonaan luettavissa ruudunlukuohjelmalla tai pistenäytöllä
  • Ei tietoa äänitteistä

Vaaratekijät

  • Ei vaaratekijöitä

Katso myös näitä tuotteita