Pääsisältö
Lasten ja nuorten tutkimushaastattelu
Lasten ja nuorten tutkimushaastattelu
Kallinen, Kati, Pirskanen, Henna

Lasten ja nuorten tutkimushaastattelu

Lasten ja nuorten tutkimushaastattelu

Hinta nyt24,00 €
(21,15 € alv 0 %)

Kuvaus

Lapset ja nuoret ovat oman elämänsä asiantuntijoita, ja heidän haastattelemisensa voi olla väylä ainutlaatuiseen tietoon useilla tieteenaloilla.

Lasten ja nuorten tutkimushaastattelu tukee, kannustaa ja rohkaisee niin aloittelevia kuin kokeneitakin tutkijoita lähestymään lapsia ja nuoria haastateltavina. Se tarjoaa sekä käytännöllisiä ohjeita että teoreettisempia näkökulmia aiheeseen.

Esillä ovat muun muassa tutkimushaastatteluun valmistautuminen, visuaaliset ja osallistavat menetelmät, tutkimuseettiset kysymykset sekä erityisesti sensitiivisyys lapsia ja nuoria haastateltaessa. Teoksen elävät ja ajankohtaiset tutkimusesimerkit tavoittavat erilaisia näkökulmia eri-ikäisten lasten ja nuorten elämään.

Teosta voi hyödyntää laajasti yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa niin yhteiskuntatieteissä, terveystieteissä, kasvatus- ja varhaiskasvatuksessa, lapsuuden- ja nuorisotutkimuksessa, psykologiassa, erityispedagogiikassa kuin kulttuurintutkimuksessa. Se on myös oiva apu lasten ja nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille.

Muut formaatit tai variantit

Määrä

Lukumäärä
E-kirja, EPUB
Heti ladattavissa

Nimeke
Lasten ja nuorten tutkimushaastattelu
Tekijät
Kallinen, Kati (Kirjoittaja)
Pirskanen, Henna (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789523457430
Tuotemuoto
E-kirja, EPUB
Ilmestymispäivä
7.3.2022

Kustantaja
Gaudeamus
Painos
2022
Julkaisuvuosi
2022
Kieli
suomi
Tiedostoformaatti
EPUB
Suojaustapa
Vesileima
Sivumäärä
269
Tuoteryhmät
E-kirjat
Kirjastoluokka
30 YLEINEN YHTEISKUNTATIEDE
Avainsanat
tutkimushaastattelut, haastattelututkimus, tutkimusmenetelmät, teemahaastattelut, lapsitutkimus, lapset, nuorisotutkimus, nuoret, yhteiskuntatieteet, käyttäytymistieteet, haastattelut, haastattelumenetelmät, tutkimusaineisto, vuorovaikutus, sosiaalinen vuorovaikutus, metodologia, kvalitatiivinen tutkimus

Lukemisen keinot

  • Ei tietoa siitä, voiko ulkoasua mukauttaa
  • Ei kokonaan luettavissa ruudunlukuohjelmalla tai pistenäytöllä
  • Ei tietoa äänitteistä

Vaaratekijät

  • Ei vaaratekijöitä

Katso myös näitä tuotteita