Pääsisältö

Kosunen, Sonja, Huilla, Heidi, Juvonen, Sara

Opettajuus eriytyvässä Suomessa

Opettajuus eriytyvässä Suomessa

Hinta nyt24,00 €
(21,15 € alv 0 %)

Kuvaus

Suomalaisessa koulutuskeskustelussa toistuvat myytit ongelmakouluista ja opettajan ammatin kriisiytymisestä. Todellisuus on monisyisempi: opettajakunta eriytyy tavoilla, joita julkinen keskustelu ei tunnista. Taustalla vaikuttavat esimerkiksi yhteiskuntaluokka, työmarkkinat ja valmiudet kohdata moninaisuutta.

Opettajuus eriytyvässä Suomessa tarkastelee opettajia yhteiskunnallisen linssin läpi. Millaisilla työmarkkinoilla opettajat toimivat, ja missä heistä on pulaa? Millä perusteilla opettajat lähtevät työpaikoistaan tai jäävät niihin? Mihin yhteiskuntaluokkiin ja poliittisiin orientaatioihin he samastuvat? Millainen samanlaisuus ja toisaalta moninaisuus nyky-Suomen opettajakuntaa luonnehtii?

Opettajasegregaatiota tarkkanäköisesti avaava teos tuo perinteisesti yksilökeskeiseen koulutuskeskusteluun sosiologisen näkökulman aikana, jolloin yhteiskunnan jakolinjat haastavat koko kasvatusjärjestelmää. Se sopii kasvatustieteen opiskelijoille, täydennyskoulutukseen sekä kaikille, joita kiinnostavat koulutuksen ajankohtaiset ja tulevaisuutta muovaavat kysymykset.

Muut formaatit tai variantit

Määrä

Lukumäärä
E-kirja, EPUB, Reflowable / Mukautuva sivutus
Heti ladattavissa

Nimeke
Opettajuus eriytyvässä Suomessa
Tekijät
Kosunen, Sonja (Toimittaja)
Huilla, Heidi (Toimittaja)
Juvonen, Sara (Toimittaja)
Tuotetunnus
9789523459717
Tuotemuoto
E-kirja, EPUB, Reflowable / Mukautuva sivutus
Ilmestymispäivä
21.10.2026

Kustantaja
Gaudeamus
Painos
2026
Julkaisuvuosi
2026
Kieli
suomi
Tiedostoformaatti
EPUB
Suojaustapa
Vesileima
Sivumäärä
336
Tuoteryhmät
E-kirjat
Kirjastoluokka
38.5 Koululaitos
Avainsanat
koulutus, opettajuus, opettaminen, koululaitos, opettajat, kasvatustiede

Lukemisen keinot

  • Ei tietoa siitä, voiko ulkoasua mukauttaa
  • Ei kokonaan luettavissa ruudunlukuohjelmalla tai pistenäytöllä
  • Ei tietoa äänitteistä

Saavutettavuusstandardien noudattaminen

  • Tämä julkaisu noudattaa saavutettavuusstandardien yleisesti hyväksyttyä tasoa
  • Tämän julkaisun ilmoitetaan noudattavan standardia:
  • EPUB Accessibility 1.1
  • EPUB Accessibility 1.1
  • WCAG 2.2
  • taso AA

Vaaratekijät

  • Ei vaaratekijöitä

Katso myös näitä tuotteita