Koulutusjärjestelmän jatkuva kehittäminen hyvinvointivaltion tärkeänä osana ei ole onnistunut poistamaan työttömyyttä ja huono-osaisuutta. Kun koulutus laajenee ja yleistyy, tutkintojen arvostus laskee. Toisaalta ei-kouluttautuvaa henkilöä pidetään epänormaalina ja poikkeavana. Koulutus on vähitellen saanut uuden entistä tärkeämmän merkityksen yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitäjänä: kun se on kansalaiselle sekä hyödyllinen että pakollinen edellytys sijoittumisessa työhön ja yhteiskuntaan, se palvelee samalla kontrolloitua sosiaalista järjestystä. Teos kiinnittää huomion niihin yhteiskunnallisesti tärkeisiin koulutuksen vaikutuksiin, joita yksittäiset yksilöt eivät koulutusta hankkiessaan tavoittele mutta jotka yhtä kaikki ovat kouluttautumisen seurausta. Hallinnoinnin näkökulmasta kirjassa paneutuu koulutuksen rooliin niin huono-osaisuuden syntymekanismeissa kuin sen hallinnassa ja pyrkii tekemään näkyviksi marginalisaation mekanismit: Miten nuoret valikoituvat ammattitaidottomiksi ja työttömiksi? Mikä on koulutuksen rooli marginalisaatiossa? Millaisin koulutuksellisin keinoin valtiovalta on viime vuosikymmenten aikana puuttunut syrjäytymiseen työmarkkinoilla? Miten kouluttamattomat itse näkevät koulutuksen merkityksen asemansa mahdollisena kohentajana?