Pääsisältö
Kilpailuvaltion kyydissä
Kilpailuvaltion kyydissä
Kananen, Johannes

Kilpailuvaltion kyydissä — Suomen hyvinvointimallin tulevaisuus

Kilpailuvaltion kyydissä

Suomen hyvinvointimallin tulevaisuus

Hinta nyt24,00 €
(21,15 € alv 0 %)

Kuvaus

Kilpailuajattelu on hallinnut 1990-luvulta lähtien yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksentekoa. Kilpailuvaltiossa kansalaiset kamppailevat työpaikoista ja valtio keskittyy edistämään suurten yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Pitäisikö ihmisten laittaa kaikki resurssinsa työelämässä pärjäämiseen ja hyväksytäänkö samalla, että monelle lankeaa häviäjän rooli? Kilpailuvaltion kyydissä tarkastelee Suomen hyvinvointimallin muutoksia 1960-luvulta nykypäivään. Siinä kerrotaan, kuinka hyvinvointimallimme on syntynyt ja mistä syistä alkuperäinen idea kansalaisen parhaasta on väistynyt kilpailuvaltioajattelun tieltä. Samalla valtion roolia hyvinvoinnin turvaajana on vähennetty. Kun kaikki eivät pääse peliin mukaan, eriarvoisuus lisääntyy. Näin hukataan inhimillisiä resursseja ja sorrutaan tehottomuuteen. Teoksessa esitetään keinoja nykyistä oikeudenmukaisemman hyvinvointimallin luomiseksi. Hyvinvointiin kannattaa panostaa, ja sen ylläpitämiseksi tarvitaan ensisijaisesti poliittista tahtoa ja uskoa ihmisten aloitteellisuuteen ja ideointikykyyn.

Muut formaatit tai variantit

Pehmeäkantinen kirja, 2017

33,00 €

Määrä

Lukumäärä

E-kirja, EPUB
Heti ladattavissa

Nimeke Kilpailuvaltion kyydissä — Suomen hyvinvointimallin tulevaisuus
Tekijät Kananen, Johannes (Toimittaja)
Tuotetunnus 9789524959421
Tuotemuoto E-kirja, EPUB
Ilmestymispäivä 31.3.2017

Kustantaja Gaudeamus
Painos 2017
Julkaisuvuosi 2017
Kieli suomi
Tiedostoformaatti EPUB
Suojaustapa Vesileima
Tuoteryhmät E-kirjat
Kirjastoluokka 37 SOSIAALIPOLITIIKKA

Lukemisen keinot

  • Ei tietoa siitä, voiko ulkoasua mukauttaa
  • Ei kokonaan luettavissa ruudunlukuohjelmalla tai pistenäytöllä
  • Ei tietoa äänitteistä

Vaaratekijät

  • Ei vaaratekijöitä

Katso myös näitä tuotteita