Pääsisältö

Lidman, Satu

Kaikkien oikeus liikkua — Kohti sukupuoli- ja kehotietoista liikuntakulttuuria

Kaikkien oikeus liikkua

Kohti sukupuoli- ja kehotietoista liikuntakulttuuria

Hinta nyt35,00 €
(30,84 € alv 0 %)

Kuvaus

Ihminen on tarkoitettu liikkumaan. Keho palkitsee fyysisestä rasituksesta mielihyvähormoneilla, energisyydellä ja rentoutumisella. Miksi liikunta herättää silti niin monissa ahdistusta, jopa häpeää?

Kaikkien oikeus liikkua luotaa suomalaista liikuntakulttuuria 1900-luvun alkupuolen kansallisen tervehenkisyyden ajasta yksilökeskeisempään nykyhetkeen ja etsii vastauksia liikkumattomuuden ongelmaan. Henkilökohtaisten ja koskettavien liikuntamuistojen kautta selviää, kuinka esimerkiksi koulutovereiden arvostelevat katseet ovat tukahduttaneet liikkumisen ilon ja toisaalta yksikin rohkaiseva aikuinen on voinut valaa uskoa oman kehon kykyihin.

Teos on puheenvuoro turvallisemman toimintakulttuurin puolesta. Se nostaa esille, miten erityisesti sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin, kehon piirteisiin ja vammaisuuteen liittyvät syrjivät asenteet ja puheet vaikuttavat haitallisesti liikunnan harjoittamiseen. Kirja kannustaa kansalaisia, päättäjiä ja liikunta-alan ammattilaisia pohtimaan yhdessä, kuinka liikunnan ilo mahdollistuisi kaikissa väestöryhmissä ikään, taustaan ja kuntotasoon katsomatta.

Muut formaatit tai variantit

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Kaikkien oikeus liikkua — Kohti sukupuoli- ja kehotietoista liikuntakulttuuria
Tekijät
Lidman, Satu (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789523452596
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
22.2.2024

Kustantaja
Gaudeamus
Painos
2024
Julkaisuvuosi
2024
Kieli
suomi
Sivumäärä
389
Tuoteryhmät
Terveys ja hyvinvointi
Terveys ja hyvinvointi Suomessa
Yhteiskunta ja talous
Sukupuolentutkimus
Kirjastoluokka
79 LIIKUNTA. URHEILU. LEIKIT. HUVIT
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
ruumiinkuva, kehopositiivisuus, ruumis, liikunta, liikkumattomuus, koululiikunta, liikuntaharrastus, liikuntakulttuuri, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, sukupuoli, sukupuoli-identiteetti, vammaisuus, yhteiskunta
Avainsanat
keho, koululiikunta, liikkumattomuus, liikunta, liikuntaharrastus, liikuntakulttuuri, sukupuoli, sukupuoli-identiteetti, vammaisuus, yhteiskunta

Katso myös näitä tuotteita