Jokainen, joka elää pitkään, on joskus vanha. Kuka huolehtii vanhuksista, joilla ei ole omaisia? Miten huolehditaan vanhusten arkisista tarpeista, jotka eivät vaadi ammattiosaamista? Onko vanhusten hoivaaminen naisten työtä? Onko hoiva edes oikeaa työtä? Hoivapommin purkajat kertoo puolivirallisesta hoivatyöstä, joka on organisoitua mutta vapaaehtoisuuteen perustuvaa ja jonka tekijät ovat pääasiassa naisia. Nämä naiset auttavat kotonaan asuvia vanhuksia pientä korvausta vastaan. Hoivatyön pitäisi tarkoittaa ihmisläheistä ja järkevää työtä, toimeentulon paranemista lisäansioilla sekä mahdollisuuksia jakaa elämänkokemuksia ja sukupolvien viisautta, mutta se tarkoittaa myös epämääräistä työmarkkina-asemaa, toimeentuloon riittämätöntä kulukorvausta, liiallista vastuuta sekä hurjia odotuksia yhteiskunnalta ja hoivantarpeisilta vanhuksilta. Teos perustuu kirjoittajan omiin kokemuksiin hoivatyöstä, jonka ympärillä kolmas sektori, hyvinvoinnin sekatalous, yhteisöllisyys ja vapaaehtoistyö muuttuvat lihaksi. Voisiko kansalaispalkattu kansalaistyö purkaa hoivapommin, jonka sytytyslanka palaa jo?