Valta ja vastarinta uudessa maailmanjärjestyksessä kuvaa toisen maailmansodan jälkeistä uutta maailmanjärjestystä, jossa on korostunut Yhdysvaltojen ylivalta politiikassa ja taloudessa. Teoksessa eritellään, miten tällaisen vallan ja sen synnyttämän vastarinnan muodot ja vaiheet ovat muokanneet maailmanjärjestystä.

Vastarinnan hillitsemiseen ja tukahduttamiseen valtiot käyttävät aiempaa hienovaraisempia pakkokeinoja. Tästä huolimatta on syntynyt uusliberalistiseen rakenneuudistukseen ja globaalistumiseen kohdistuvan vastarinnan malli. Enää ei rajoituta alhaalta nousevaan vastarintaan paikallisyhteisöissä eikä edes perinnäiseen kansalliseen vastarintaan. Sen rinnalla on noussut globaali vastarinta, joka hyödyntää uusia poliittisen toiminnan muotoja.

Vastarinta voi olla aktiivista tai passiivista, paikallista tai yleismaailmallista, kielteistä tai luovaa. Lisäksi se on henkilökohtaista ja poliittista. Usein vastarinnan johtajien teot antavat pontta kollektiiviselle toiminnalle - esimerkkeinä Mohandas Gandhi, Antonio Gramsci ja Nelson Mandela.